Pauli Alin, VTM, TkT
Tieteessä tapahtuu -lehden numeron (5/2020) Tieteenalat dialogissa -osio on omistettu tieteen ja koronakriisin suhteen pohdinnalle. Ajankohtainen ja perusteltu valinta. Valitettavasti kaikissa osion artikkeleissa ’tiede’ on rajattu (implisiittisesti) koskemaan vain länsimaissa harjoitettua tiedettä. Laajempi rajaus, joka olisi sisältänyt länsimaiden ulkopuolella koronakevään ja -kesän aikana harjoitettavan tieteen ja siihen perustuneen käytännön toiminnan olisi osoittanut tieteen ja koronakriisin suhteen monipuolisemmaksi kuin numeron artikkelit nyt antavat ymmärtää.
Kaksi epidemiologiatiedettä: influenssaepidemiologia ja SARS-epidemiologia
Artikkelien kirjoittajien (Kalland 2020; Kuorikoski 2020; Kuosmanen, 2020; Mäki 2020; Salminen 2020) aukikirjoittamaton oletus näyttäisi olevan, että vaikka koronapandemia onkin ilmiönä poikkitieteellinen (Mäki, 2020) tai monitieteellinen (Kalland, 2020), keskeinen pandemiaan liittyvä ‘tiede’ on länsimaissa harjoitettu influenssaepidemioiden tutkimukseen perustuva tartuntatautiepidemiologia, ”influenssaepidemiologia.” Tämä oletus on tavallaan empiriisesti perusteltu – näinhän asia on ollut Suomessa ja länsimaissa.
Oletus kuitenkin häivyttää sen empiirisen tosiseikan, että länsimaiden ulkopuolelle jäävässä joukossa maita – erityisesti Aasiassa – tiede ja tieteeseen perustuva päätöksenteko ovat poikenneet merkittäviltä osin länsimaissa harjoitetusta tieteestä. Aasiassa koronapandemian keskeinen tiede on ollut SARS-epidemiologia, joka perustuu tieteelliselle tiedolle vuosien 2003-2004 SARS-CoV-1 -viruksesta sekä sen aiheuttaman SARS -epidemian perusteella kehitetyille pandemian hallintamalleille. Ero on sikäli tärkeä, että SARS-epidemiamallit poikkeavat joiltain keskeisiltä osin influenssaepidemiamalleista, samoin pandemianhallinnan tulokset.
Globaalilla tasolla olisikin perusteltua puhua pandemiaa ohjaavan epidemiologiatieteen sijaan pandemiaa ohjaavasta kahdesta epidemiologiatieteestä ja niiden suhteista päätöksentekoon. Vaikka Tieteessä tapahtuu -lehden artikkelien kirjoittajat näkevätkin aivan oikein koronapandemian monitieteisenä ilmiönä (Kalland, 2020; Mäki, 2020), he eivät kuitenkaan jäsennä ilmiötä tämän globaalin kahtalaisuuden – SARS -perusteisten vs. influenssaepidemiaperusteisen epidemiologiatieteiden – kautta. Tämä ei sikäli ole varsinainen moite yksin artikkelien kirjoittajia kohtaan, sillä vastaava globaalin jäsennyksen puute on leimannut pandemianhallintaa yleisemminkin länsimaissa. Jäsennyksen vajavaisuudesta johtuen koronapandemian analyysi ja johtopäätökset jäävät helposti kuitenkin vaillinaisiksi.
Vajavainen jäsennys ja sen ongelmat
Esimerkiksi artikkelissa ”Toimiiko tieteen ja päätöksenteon yhteispeli kriisissä” tutkimusprofessori Mika Salminen Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) kuvaa pandemiatoimenpideiden yllätyksellisyyttä seuraavasti:
”Viime vuodenvaihteessa ei olisi voinut kuvitellakaan, että muutaman kuukauden sisällä olemme tehneet jotain sellaista, jota ei ole edes harkittu keskiajan jälkeen. Julistimme poikkeusolot, suljimme rajat ja yhteiskunnan, koulut ja työpaikat autioituivat ja estimme jopa liikkumisen Uudenmaan ja muun Suomen välillä. Ei tainnut kukaan muukaan sellaiseen maailmassa uskoa – tai edes Suomessa.” (Salminen, 2020)
Tämä väite on totta vain, jos ”maailma” rajataan tarkoittamaan Euroopan ja Amerikan mannerten maita, jotka pandemian alusta lähtien ovat operoineen influenssaepidemiamallilla. Väitteen sisältö ei pidäkään paikkaansa Aasian SARS -epidemiamallien perusteella toimivissa maissa. Esimerkiksi Aasiassa Taiwan aloitti lentomatkustajien testaamisen jo 31.12.2019 (Yip, 2020) ja muutkin Aasian ja Afrikan maat sulkivat rajansa ja osin yhteiskuntansakin jo alkuvuodesta 2020 (Pilling, 2020). Toisin kuin Salminen antaa ymmärtää, vuodenvaihteessa Aasian ja Afrikan maat osasivat siis aivan hyvin kuvitella rajojen ja yhteiskuntien sulkemisen pandemian seurauksena.
IHR-sopimus, tiede ja kriittinen koettelu
IHR-sopimuksen kriittinen koettelu
Rajoja ja yhteiskuntia sulkiessaan Aasian ja Afrikan maat hylkäsivät Salmisenkin mainitseman Maailman terveysärjestö WHO:n kulkutautien hallintaa ohjaavan IHR-sopimuksen (World Health Organization, 2005). IHR-sopimus - ja länsimainen epidemiologiatiede yleisemminkin - perustui oletukselle, että kulkutaudit ovat influenssapandemioiden kaltaisia ilmiöitä joiden leviämistä ei voi eikä tule edes yrittää kokonaan estää maiden sisällä tai niiden välillä. Tämä oletus on osoittatunut virheelliseksi; empiirisen näytön perusteella COVID-19 -pandemia on osoittautunut influenssaepidemian sijaan pikemminkin SARS-epidemian kaltaiseksi sekä viruksen aiheuttaman taudin ominaisuuksien (vakavan taudin akuutin vaiheen kesto, pitkäaikaissairaudet), taudin tappavuuden (esim. Canes et al., 2020) että viruksen leviämistapojen kuten oireettoman tartuttamisen (Moghadas et al. 2020) ja mahdollisen ilmavälitteisen tartunnan suuren roolin (Miller et al. 2020) osilta.
Ei ehkä olekaan yllättävää, että vuosituhannen alun SARS-CoV-1 -viruksen aiheuttamasta SARS-epidemiasta oppineet maat kuten Etelä-Korea (Chowell et al., 2015), Laos ja Thaimaa (Lee et al., 2004), Taiwan (Hsu et al., 2017), Singapore (Goh et al. 2006) ja Vietnam (Nishiura et al. 2004) suhtautuivatkin kriittisesti olettamukseen esimerkiksi rajojen sulkemisen hyödyttömyydestä välittömästi SARS-CoV-2 -viruksen aiheuttaman COVID-19 -koronapandemian alkuvaiheessa. Kriittinen suhtautuminen perustui vuoden 2020 alusta Kiinasta saatuun alustavaan näyttöön SARS-CoV-2 -viruksen samankaltaisuudesta SARS-CoV-1 -viruksen kanssa. Tämä Aasian maiden suhtautuminen empiiriseen näyttöön johti siihen, että näissä maissa suhtauduttiin (länsimaista poiketen) alusta alkaen koronapandemiaan kuin SARS-pandemiaan (eikä influenssapandemiaan kuten länsimaissa).
Kriittinen koettelu tieteen tunnusmerkkinä
Tieteenfilosofian näkökulmasta mielenkiintoista on se, että klassisen tieteenfilosofian mukainen "oikeaoppinen" tieteellinen suhtautuminen IHR-sopimuksen oletuksiin olisi tarkoittanut Aasian maiden kaltaista kriittistä otetta myös lännessä. Tieteenfilosofi Ilkka Niiniluodon (2001; 2013) mukaan tieteen keskeinen tunnusmerkki on pyrkimys objektiiviseen tietoon olemassa olevien teorioiden kriittisen koettelun avulla. Niiniluotolaisesta tieteenfilosofisesta näkökulmasta länsimaissa vaikuttavien epidemiologien olisikin tullut tarkastella Aasian maista saatavilla olevan näytön valossa kriittisesti sitä, miten paikkansa pitäviä IHR-sopimuksen oletukset ja suositukset ovat COVID-19 -koronapadendemian tapauksessa. IHR-sopimuksen kriittinen tarkastelu olisi ollut tieteenfilosofian ehdottamaa kriittistä koettelua (Niiniluoto, 2001).
Näyttöön perustuvan kriittisen koettelun seurauksena IHR-sopimuksen taustalla olevaa tiedettä – epidemiologisia teorioita ja olettamuksia kulkutaudeista – olisi mahdollisesti voitu muuttaa lännessäkin, samoin tieteeseen perustuvia toimenpidesuosituksia (esimerkiksi valtioiden välisten rajojen kontrollointia viruksen maahantulon estämisen näkökulmasta).
Kriittisen koettelun puute ja tieteen demarkaatio-ongelma: onko länsimaissa harjoitettu ’pandemiatiede’ tiedettä?
Tämänkaltainen teorioiden ja olettamusten kriittinen koettelu – jonka tulokset ovat julkisia ja alttiita tiedeyhteisön autonomiselle keskustelulle ja vasta-argumenteille – juuri erottaa tieteen muista intellektuaalisista pyrkimyksistä, pseudotieteestä, dogmeista ja huuhaasta (Niiniluoto, 2001).
Keskeinen tieteenfilosofinen kysymys ei olekaan se, minkälaisiin toimenpidesuosituksiin Suomessa ja lännessä päädyttiin, vaan se, että IHR-sopimuksen taustalla olettamuksia pandemian vaarallisuudesta ja pysäytysmahdollisuuksista ennen väestötason immuniteetin saavuttamisesta ei edes kriittisesti koeteltu. Kriittinen koettelu ei toki automattisesti tarkoita olemassa olevien teorioiden hylkäämistä - voi olla, että kriittisen koettelun seurauksena alkuperäisten teorioiden koetaan yhä selittävän ilmiötä parhaalla mahdollisella tavalla.
Onko näyttöä?
Keskeinen käytännön kysymys tietysti on, olisiko näitä olettamuksia voitu koetella kriittisesti näytön avulla Suomessa ja muissa länsimaissa jo keväällä 2020? Tähän kysymykseen vastaaminen edellyttää sen tarkastelua, olisiko Suomessa ja muissa länsimaissa vaikuttavilla epidemiologeilla ja muilla tieteilijöillä ollut käytössään näyttöä - informaatiota ja havaintoja (Niiniluoto, 2001) - minkä avulla IHR-sopimuksen olettamusten ja teorioiden kriittistä koettelua olisi voitu harjoittaa jo keväällä 2020?
Jos sanomalehtikirjoitukset hyväksytään tässä yhteydessä edes alustavaksi näytöksi - kuten esimerkiksi historioitsijat ja sosiaalitieteilijät usein hyväksyvät - niin IHR-sopimuksen olettamusten kriittinen koettelu olisi ollut mahdollista jo joulu-tammikuusta 2019 alkaen, jolloin useat länsimaisetkin tiedotusvälineet (mm. The New York Times, Wall Street Journal) alkoivat kirjoittivat artikkeleita Aasian maiden toimenpiteistä, niiden perusteista ja tuloksista. Esimerkiksi Taiwanin rajojen sulkeminen joulukuussa 2019 ja rajojen sulkemisen perustelu - estää SARS-tyyppisen viruksen leviäminen ja siitä mahdollisesti aiheutuva terveyden ja talouden kriisi - dokumentoitiin tiedotusvälineissä jo tammikuusta 2020 alkaen (esim. Cheng & Han Wong, 2020). On toistaiseksi epäselvää, miksi suomalaisia (ja länsimaisia) epidemiologeja ei keväällä 2020 juurikaan kiinnostanut käyttää tällaista dokumentaatiota olemassa olevien pandemiateorioidensa kriittisen koettelun apuna (Niiniluoto, 2001). Ei esimerkiksi ole mitenkään itsestään selvää, etteivätkö länsimaiden epidemiologit olisivat voineet jo sanomalehtiartikkeleiden perusteella muodostaa alustavaa kuvaa siitä, miten Aasian maat pyrkivät hallitsemaan pandemiaa: mitä maat tarkalleen ottaen tekevät, miten, miksi, ja millä tuloksilla.
Tieteellisen raportoinnin ensisijaisuutta sanomalehtiartikkeleihin nähden korostavilla epidemiologeilla olisi heilläkin ollut mahdollisuus halutessaan perehtyä tieteilijöiden tuotoksiin. Esimerkiksi Kiinan ja WHO:n yhteisen kansainvälisen tutkijaryhmän ensimmäinen raportti Kiinan pandemianhallinnasta ilmestyi 28.2.2020 (Report of the WHO–China Joint Mission on coronavirus disease 2019 (COVID-19).Lisäksi tieteellisiä vertaisarvioituja artikkeleita SARS-epidemioiden hallintaan liittyen on ollut viljalti saatavilla vuodesta 2003 (Dye & Gay, 2003; Twu et al., 2003; Lee et al., 2004; Goh et al., 2006).
Kriittisen koettelun puute
Anekdotaalinen evidenssi suomalaisesta ja länsimaisesta julkisesta keskustelusta kuitenkin viittaa siihen, että mikään tällaisesta olemassa olevasta evidenssistä ei ole ollut kovin kiinnostavaa Suomen (tai muidenkaan länsimaiden) pandemianhallinnassa toimiville epidemiologeille. Voi toki olla, että tieteenfilosofian näkökulmasta relevanttia kriittistä koettelua käytiin julkisuudelta piilossa valtionepidemiologien keskuudessa. Tällaisesta toiminnasta ei kuitenkaan ole toistaiseksi ole esitetty mitään näyttöä, ja toisaalta julkisuudessa piilossa käyty kriittinen koettelu rikkoisi joka tapauksessa tieteellisen kriittisen koettelun julkisuuden periaatetta (Niiniluoto, 2001). Se, että Tieteessä tapahtuu -lehden pandemianumeron artikkeleissa ei edes mainita Aasian maiden esimerkkejä omalta osaltaan illustroi sitä, miten täydellistä kriittisen koettelun puuttuminen on länsimaiden tieteilijöiden keskuudessa ollut.
Jos julkinen kriittinen koettelu erottaa tieteen ei-tieteestä (Niiniluoto, 2001) - niin sanottu tieteen demarkaatio-ongelma (Niiniluoto, 2013) - ja jos Suomessa ja muissa länsimaissa harjoitetusta ‘pandemiatieteestä’ julkinen kriittinen koettelu on puuttunut vaikka sitä olisi ollut mahdollista harjoittaa, niin silloin suomalainen ja länsimainen ‘pandemiatiede’ ei ole tiedettä vaan jotain muuta (ei-tiedettä, pseudotiedettä, huuhaata, politiikkaa, taidetta, dogmatiikkaa, jne.). Pandemianhallinta on aina myös politiikkaa, ja politiikkaa voi ihan laillisesti tehdä ilman tiedettäkin. Tieteenfilosofian näkökulmasta on kuitenkin epärehellistä esittää, että Suomessa ja länsimaissa harjoitettu koronapolitiikka olisi jotenkin erityisen tieteellistä.
Lähteet
Cheng, J. & Han Wong, C. 2020. As Virus Spreads, Isolated Taiwan Risks Being a Loophole in War on Epidemics. Wall Street Journal, 22.1.2020
Chowell, Gerardo, et al. 2015. Transmission characteristics of MERS and SARS in the healthcare setting: a comparative study. BMC medicine 13.1: 1-12.
Dye, Chris, and Nigel Gay. 2003. Modeling the SARS epidemic. Science. Published online 23 May, 2003; 10.1126/science.1086925
Goh, Kee-Tai, et al. 2006. Epidemiology and control of SARS in Singapore. Annals-Academy of Medicine Singapore 35.5 (2006): 301.
Hsu, Yu-Chen, et al. 2017. Risk and outbreak communication: lessons from Taiwan's experiences in the Post-SARS era. Health security 15.2 (2017): 165-169.
Kalland, M. 2020. Tieteen rooli yhteiskunnallisen resilienssin vahvistamisessa COVID-19-pandemian aikana. Tieteessä tapahtuu, 38(5).
Kuorikoski, J. 2020. Tiede kriisissä–tieteen kriisi? Tieteessä tapahtuu, 38(5).
Kuosmanen, J. 2020. Ilman luottamusta ei ole tietopohjaista politiikka. Tieteessä tapahtuu, 38(5).
Lee, Nolan E., et al. Infection control practices for SARS in Lao People's Democratic Republic, Taiwan, and Thailand: experience from mobile SARS containment teams, 2003. American journal of infection control 32.7 (2004): 377-383.
Mäki, U. 2020. Pöytä on katettu tieteenfilosofialle. Tieteessä tapahtuu, 38(5).
Miller, Shelly L., et al. 2020. Transmission of SARS‐CoV‐2 by inhalation of respiratory aerosol in the Skagit Valley Chorale superspreading event. Indoor Air.
Moghadas, Seyed M., et al. 2020. The implications of silent transmission for the control of COVID-19 outbreaks. Proceedings of the National Academy of Sciences 117.30 (2020): 17513-17515.
Niiniluoto, I. 2001. Tieteiden ykseys. Tieteessä tapahtuu, 19(4).
Niiniluoto, I. 2013. Is science progressive? Springer Business Media.
Nishiura, Hiroshi, et al. 2005. Rapid awareness and transmission of severe acute respiratory syndrome in Hanoi French Hospital, Vietnam. The American Journal of Tropical Medicine and Hygiene 73.1: 17-25.
Pilling, D. (2020) How Africa Fought the Pandemic – and what coronavirus has taught the world. Financial Times, 22.10.2020.
Salminen, M. 2020. Toimiiko tieteen ja päätöksenteon yhteispeli kriisissä? Tieteessä tapahtuu, 38(5).
Twu, Shiing-Jer, et al. 2003. Control measures for severe acute respiratory syndrome (SARS) in Taiwan. Emerging infectious diseases 9.6 (2003): 718.
World Health Organization. 2005. Fifty-eighth world health assembly. Revision of the International Health Regulations.
World Health Organization, and World Health Organization. 2020 Report of the WHO-China joint mission on coronavirus disease 2019 (COVID-19). Katsottu 10.12.2020
Yip, H. (2020) Fear of China made Taiwan a coronavirus success story. Foreign Policy. https://foreignpolicy.com/2020/03/16/taiwan-china-fear-coronavirus-success/ Katsottu 29.11.2020
